Uutiset aiheesta: kestävä kehitys

kuntakehitys
Kirkkonummi harkitsee liittymistä vihreän teollisuuden julistukseen

Kirkkonummen kunnanjohtajalle esitetään valtuutusta allekirjoittaa julistus, jonka tavoitteena on edistää kestävää ja kilpailukykyistä vihreää teollisuutta.

ympäristö
Katukaivon kansiin tulee kalatarroja elokuussa

Pidä Saaristo Siistinä ry:n kampanja tuo elokuussa näkyväksi katukaivojen kautta vesistöihin päätyvän roskan ongelman.

Kirkkonummi
Taneli Enqvist sai Kirkkonummen ympäristöpalkinnon

Kirkkonummen vuoden 2026 ympäristöpalkinto myönnettiin Taneli Enqvistille tunnustuksena hänen pitkäjänteisestä ja vaikuttavasta ympäristötyöstään Masalan alueella.

Kirkkonummi
Kuntakehityksen lautakunta käsitteli joukkoliikenteen ja teiden asioita

Kirkkonummen kuntakehityksen lautakunta käsitteli syksyn ensimmäisessä kokouksessaan muun muassa joukkoliikenteen palvelutasoa ja teiden kunnossapitoa koskevia asioita.

kestävä kehitys
Loppukesän hedelmäsato? Näin hoidat ylijäämäomenat ja -marjat oikein

Loppukesän omenat ja marjat houkuttelevat puutarhoihin niin jyrsijöitä kuin pistiäisiäkin. Rosk'n Roll muistuttaa, että ylijäämähedelmät voi hyödyntää biokaasun valmistukseen tai laittaa biojätteisiin.

ympäristö
Kuivuus vaikuttaa vesistöihin ja pohjavesiin

Vähäiset sademäärät, runsas haihdunta ja poikkeava lumirytmi selittävät tämän vuoden kuivuutta, joka näkyy muun muassa vesistöjen ja pohjaveden pinnan laskuna.

ympäristö
Rosk’n Roll hyödyntää drooneja kaatopaikkojen kaasupäästöjen valvonnassa

Rosk’n Roll käyttää nykyaikaista teknologiaa, kuten kaasupitoisuuksia mittaavia drooneja ja erikoislaitteistoja, varmistaakseen kaatopaikkojen ympäristövastuullisuuden ja tarkkaillakseen päästöjä.

kestävä kehitys
Rosk’n Roll julkaisi ensimmäisen vastuullisuusraporttinsa

Rosk’n Roll Oy Ab on julkaissut ensimmäisen vastuullisuusraporttinsa, joka kertoo yhtiön toiminnan ympäristövaikutuksista ja taloudellisesta kasvusta.

Söderkulla
Vaarallisten jätteiden vastaanottokontti on jälleen käytössä Söderkullassa

Sipoonlahden Neste-huoltoasemalla sijaitseva Rosk’n Rollin vaarallisten jätteiden vastanottokontti on palannut takaisin asukkaiden käyttöön huoltoaseman remontin päättymisen jälkeen.