Nuorten aikuisten Olotilat ovat saaneet jatkoa elokuun lopusta alkaen. Toiminta on suunnattu 18–29-vuotiaille nuorille aikuisille, ja paikalle voi tulla juuri silloin, kun se sopii. Olotilassa voi viettää aikaa, jutella muiden kanssa, osallistua yhteiseen tekemiseen tai vain olla mukana omalla tavallaan.
Syksyllä Olotila järjestetään tiistaisin klo 16–18 vuoroviikoin. Toiminta järjestetään Masalan nuorisotilassa (Puolukkamäki 7, Masala) parittomilla viikoilla sekä Laajakallion asukastilassa (Sinipiaankuja 2, Kirkkonummi) parillisilla viikoilla.
Olotila-toiminta on osa STEA-rahoitteista Länsituuli-hanketta, jota toteuttaa Espoon mielenterveysyhdistys Emy ry yhteistyössä Kirkkonummen etsivän nuorisotyön, Ohjaamon ja Kirkkonummen seurakuntien kanssa. Tänä syksynä mukana on myös Sveps ungdomsverkstad (SVEPS), joka tekee ruotsinkielistä etsivää nuorisotyötä Kirkkonummella. Toiminnan tavoitteena on vahvistaa yhteisöllisyyttä, osallisuutta ja mielen hyvinvointia sekä ehkäistä yksinäisyyttä.