Kirkkonummen kunnanvaltuusto hyväksyi 7.9.2026 pidetyssä kokouksessaan vastineen vuoden 2025 tilinpäätöksen arviointikertomukseen. Vastineessa kuvataan toteutuneet toimenpiteet sekä toimielimille evästyksiksi annettavat jatkotoimet. Toimet koskevat muun muassa kunnan taloustavoitteiden toteutumista, hankintojen seurannan kehittämistä ja turvallisuuden johtamista.
Arviointikertomuksen suositukset otetaan huomioon lautakuntien ja kunnanhallituksen talousarviovalmistelussa.
Kunnanvaltuusto käsitteli kokouksessaan myös valtuustoaloitteita, jotka koskivat kunnan varhaiskasvatuksen henkilöstön veto- ja pitovoiman vahvistamista sekä maksuttomien kuukautisvälineiden tarjoamista nuorille ja vähävaraisille Kirkkonummella.
Ennen valtuuston kokousta Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen piti valtuutetuille katsauksen yrittäjyyden nykytilanteesta, Suomen talouden näkymistä ja elinvoiman kehittämisestä.