Kirkkonummen kunnanhallitus on päättänyt myydä noin 2,35 hehtaarin suuruisen määräalan kiinteistöstä 257-436-1-32 Östergård. Myytävään määräalaan kuuluu Östergårdin tilakeskus, johon on sisältynyt kunnan käyttämä etuosto-oikeus. Korkein huutokaupassa tehty tarjous oli 164 000 euroa.
Myytävään määräalaan kuuluu kaksi asuinrakennusta (noin 200 m² ja 56 m²), viisi maatalousrakennusta sekä yksi saunarakennus. Asuinrakennukset ovat olleet tyhjillään useita vuosia, ja niiden kunto on arvioiden mukaan huono. Rakennuksissa on todettu muun muassa alapohjien lahovaurioita sekä vesikatteen vuodosta aiheutuneita jälkiä, jotka viittaavat laajoihin kosteusvaurioihin.
Alue on Masalan osayleiskaavassa osoitettu erillispientalojen asuntoalueeksi, jolla on kaksi laskennallista rakennuspaikkaa. Lisäksi osa alueesta on merkitty maisemallisesti arvokkaaksi peltoalueeksi. Kunta on hakenut purkulupaa yhdelle suojellulle maatalousrakennukselle sekä sijoittamislupaa tilalle rakennettavalle uudelle asuinrakennukselle. Purku- ja sijoittamislupa ovat lainvoimaisia.
Kunnalla ei ole tiedossa sopivaa käyttötarkoitusta tilakeskuksen rakennuksille, jotka ovat olleet toistuvasti ilkivallan kohteena. Ostajien tavoitteena on rakennusten kunnostaminen.